Aktiivista ympäristövaikuttamista, innovatiivista kiertotaloutta
Ilmastonmuutoksen kiihtyminen ja luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ovat maailmanlaajuisia ympäristöongelmia, joiden ratkaisemisessa elinkeinoelämä on vahvassa roolissa. Rakentaminen on teollisuuden ohella yksi merkittävimpiä hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja, joten olemme alana avainasemassa ilmaston lämpenemisen hillitsemisessä.
Rakentajana ja urakoitsijana olemme nostaneet ympäristön ja luonnon keskeisiksi toimintaamme ohjaaviksi ajureiksi strategiassamme. Haluamme olla suunnannäyttäjä systeemisessä muutoksessa, jossa ympäristöasioista tulee osa kaikkea toimintaa. Luonnon itseisarvon lisäksi näemme monimuotoisen luonnon ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen olevan elinehto myös elinkeinon harjoittamiseksi tulevaisuudessa.

Kiertotalous säästää luonnonvaroja
Toimitamme yritysperheessämme suuria määriä kierrätysmateriaaleista valmistettua multaa infrarakentamiseen. Kasvualustojen materiaalia ei oteta luonnosta, vaan ne tehdään hyödyntämällä esimerkiksi bio- ja lehtijätteitä. Näin säästyy luonnonvaroja ja kokonaisia ekosysteemejä harjualueilla ja soilla.
Vastaanotamme myös maarakentamisessa poistettavaa ylijäämämaata, jonka tuotteistamme ja varastoimme muille toimijoille.
Ympäristöä ja monimuotoisuutta vaalivat toimet
Ympäristöpolitiikka vuodesta 2018 osana laatukäsikirjaa ja laatusertifikaattityötä
- Projektikohtaiset ympäristösuunnitelmat
- Jätemäärien seuranta
- Ohjeistuksia kemikaalien ja öljyjen käyttöön sekä pölyn, tärinän ja melun hallintaan.
Luonto ja ympäristö yritysperheen strategian keskiöön vuoden 2023 lopulla – Teemme parempaa maata.
Ympäristöohjelma vuoden 2024 alkuneljänneksellä
- Ohjelma tähtää negatiivisten ympäristövaikutusten vähentämisen lisäksi myös positiivisten vaikutusten kasvattamiseen.
- Ohjelmassa tarkastellaan toimintaamme luontokadon ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen osa-alueilla.
Rakentamisen Laatu RALA ry:n ympäristösertifikaatti Ralf Ajalin Oy:lle.
Hiilijalanjäljen laskenta käyttöön keväällä 2024.
